Kidia avaa kaksi uutta lasten second hand -myymälää

Kidia on vuonna 2021 perustettu lastenvaatteiden, -tarvikkeiden ja lelujen kierrättämiseen erikoistunut second hand -myymälä.

Kidia on syntynyt rakkaudesta lapsiperheitä ja second handia kohtaan. Haluamme tehdä perheiden vaate- ja tavarahallinnasta helpompaa sekä edistää kierrätyskulttuuria Suomessa. Uskomme, että lapsiperheissä halutaan aidosti kierrättää ja hankkia lapsille käytettyjä vaatteita. Monesti aika on kuitenkin kortilla, joskus jaksaminenkin. Tästä syystä Kidian tavoitteena on tarjota vaivatonta kierrätyspalvelua lapsiperheille – niin ostajan kuin myyjänkin näkökulmasta.

Kidian ensimmäinen myymälä avattiin helmikuussa 2021 Helsingissä Kauppakeskus Hertsissä. Kidian toiminta on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti, Hertsin myymälässä on löytänyt uuden käyttäjän jo yli 70 000 kierrätettyä tuotetta! Kidian ensimmäisen tilikauden liikevaihto tulee olemaan noin 0,5 miljoonaa euroa liiketuloksen ollessa vahvasti voitollinen.

Olemme valtavan ylpeitä tekemästämme työstä ja kiitollisia jokaisesta asiakkaastamme. Nyt on hyvä hetki laajentua!

Myyrmannin ja Lippulaivan myymälät avataan alkuvuodesta 2022

Kidian tavoitteena on ollut alusta saakka luoda Kidiasta myymäläketju ja tuoda kierrättäminen helpoksi osaksi lapsiperheiden arkea joka puolella Suomea. Suurella ilolla ja innostuksella ilmoitammekin, että Kidia on solminut kaksi uutta vuokrasopimusta, ja pian avataan kaksi uutta Kidian second hand -myymälää.

Kidian seuraava myymälä avautuu tammikuussa 2022 Kauppakeskus Myyrmannissa Vantaalla. Myyntipaikkojen varaaminen uuteen myymälään avautuu 1.11.2021. Kidian kolmas myymälä avataan täysin uuteen Kauppakeskus Lippulaivaan Espoossa huhtikuussa 2022. Lippulaivan myyntipaikat avataan varattavaksi alkuvuodesta 2022.

Uusien myymälöiden avaamisen myötä tulemme rekrytoimaan useita myyjiä. Haku avoimiin työtehtäviin käynnistyy marraskuussa 2021.

Helppoa kierrätystä lähipalveluna

Kidian tavoitteena on tehdä kierrättämisestä matalan kynnyksen osa lapsiperheiden arkea. Uskomme, että tällainen palvelu on parasta tuottaa lähipalveluna – mahdollisimman lähellä lapsiperheiden arkea. Haluamme, että kirppariostosten tekeminen on yhtä helppoa kuin ruokakaupassa piipahtaminen. Lähipalveluna second hand -myyntiä kyetään tarjoamaan ympäristöystävällisesti ja taloudellisesti kannattavalla tavalla.

Myyrmannin ja Lippulaivan kauppakeskukset, Kauppakeskus Hertsin tapaan, kokoavat yhteen paljon lähialueiden asukkaita ja tarjoavat perheille tärkeitä palveluita. Haluamme, että Kidialle on helppoa tulla kauppareissun, päivähoitoreissun, työmatkan tai muun asioinnin yhteydessä. Kaikkiin Kidian myymälöihin on helppoa saapua monesta suunnasta niin julkisilla kulkuneuvoilla kuin omalla autolla.

Kidian myymälässä kaikki vaatteet ovat esillä siististi kokojen mukaan, ja kaikki muutkin tuotteet löytyvät kauniisti omilta osastoiltaan. Kidian myymälästä ei löydy pursuilevia tuotekasoja tai epämääräisiä pinoja. Ostaja löytää helposti etsimänsä, mikä edistää menekkiä. Myynti tapahtuu täyden palvelun periaatteella – myyjän tarvitsee vain tuoda tuotteet myymälään – Kidia hoitaa sen jälkeen koko myyntiprosessin hinnoittelusta esillepanoon ja markkinointiin.

Haluamme edistää kierrätyskulttuuria Suomessa

Mielestämme panostaminen kierrätykseen ja kiertotalouteen on välttämätön osa tämän päivän kulutuskulttuuria. Lastenvaatteiden käyttöikä on suhteellisen lyhyt, joten on ensiarvoisen tärkeää, että lastenvaatteet kiertävät käyttäjältä toiselle.

Mielestämme lastenvaatteita ei kannata säilöä ullakoilla ja varastoissa, vaan niiden on hyvä kiertää mahdollisimman pian seuraavalle lapselle, kun tarve omassa perheessä tulee tiensä päähän. Näin yhdelle vaatteelle saadaan mahdollisimman monta käyttökertaa.

Uskomme, että vastuulliset vaatehankinnat ja tekstiilijätteen määrän vähentäminen ovat asiakkaillemme tärkeitä asioita. Haluamme auttaa asiakkaitamme tekemään kestäviä ja vastuullisia hankintoja lapsille sekä kierrättämään omia tarpeettomia tavaroita edelleen.

Tehokas kierrätys perustuu ammattitaitoon

Laadukas kirpparimyynti on asiantuntijapalvelua, joka edellyttää toimivaa ja tehokasta myyntiprosessia sekä ammattitaitoista henkilöstöä. Asiantuntevat myyjät Kidialla tunnistavat kysytyt tuotteet ja tietävät millä hinnalla eri tuotteet löytävät ostajan eri sesonkeina.

Osa ammattitaitoa on myös se, että myynnistä karsitaan pois myyntiin sopimattomat tuotteet, joille ei ole kysyntää. Asiantuntevan palvelun ansiosta tavarat kiertävät Kidialla nopeasti, ja joka viikko uuden kodin löytää tuhansia kierrätettyjä tuotteita.

Kidialla palveluun kuuluu myös maksuton jatkokierrätyspalvelu. Meille Kidialla on ensiarvoisen tärkeää huolehtia kierrätyksestä vastuullisesti. Toimitamme kaikki lahjoituskelpoiset tuotteet hyväntekeväisyyteen Hope ry:lle ja muut tekstiilit poistotekstiilien keräykseen.

Meidät Kidialla tunnetaan aktiivisesta sometyöstämme. Pidämme asiakkaisiimme tiiviisti yhteyttä Instagramissa, esittelemme päivän tärppejä ja myymälämme arkea ihan omana itsenämme.

Vastuullista liiketoimintaa suurella sydämellä

Kidia on perustettu alkuvuodesta 2021, mutta yrityksemme taustalla on monen vuoden kokemus lastentarvikkeiden ja second handin parissa. Kidian on perustanut Anu Mäkinen, joka on toiminut yrittäjänä vuodesta 2014 alkaen. Anu oli toinen vuonna 2020 koronapandemian myötä konkurssiin ajautuneen Ipanainen Oy:n yrittäjistä.

Olemme täällä Kidialla olemassa asiakkaitamme varten. Meille on tärkeää kohdata aivan jokainen asiakkaamme kunnioittavasti ja ystävällisesti. Ymmärrämme lapsiperheiden elämän moninaisia tunteita ja pystymme siksi asettumaan asiakkaidemme asemaan. Lapset ovat meille erityisen mieluisia ja tervetulleita asiakkaita – meillä saa näkyä ja kuulua. Henkilökunnallamme on aina aikaa jutella pienten asiakkaidemme kanssa.

”Haluan olla luomassa yhteiskunnallisesti merkittävää liiketoimintaa ja auttaa asiakkaitamme tekemään kestävämpiä kulutusvalintoja. Minulle on tärkeää, että Kidia on vastuullinen ja reilu työnantaja, joka panostaa työhyvinvointiin.”

Anu Mäkinen
Kidian omistaja

Lisätiedot ja tiedustelut

Anu Mäkinen

Kidia Oy, toimitusjohtaja
anu@kidia.fi
puh. 0401752533

@kidiasecondhand
Kidia second hand
Kidia second hand